Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Elämäni aakkoset - D

sunnuntai, 17. huhtikuuta 2011

Elämäni aakkoset - D

D niin kuin denim. Ai että, mä olen odottanut tätä kirjainta! Kuvia on sitten PALJON, mä valokuvailin niin innoissani, että tuli kunnon hiki!

Farkut. Mä en tarvitsisi vaatekaappiini mitään muuta. Olisin halunnut elää 70-luvulla ja pukeutua päästä varpaisiin ihanan siniseen ja epämukavaan denimiin. Itse omistan farkkuja ainakin 50 paria, kaikki siis käytössä. Sellaiset, joita en enää käytä, annan yleensä kavereille tai siskolle. Mun tuumakoko on pienentynyt viime kesästä kakskasista tai kaksysistä kaksfemmaan tai kaksneloseen, joten jouduin vaihtamaan käytännössä koko farkkuarsenaalini. Vanhoja en ole säästänyt, sillä ei muuten ole paluuta niihin mittoihin enää koskaan.



Mun lempparifarkkuja viime aikoina on ollut kaikki tummat, pesemättömät ja tiukat. Nyt kevään lähestyessä, olen taas syttynyt kulahtaneeseen denimiin ja löytänyt todellisia helmiä Uffin halpispäiviltä. Uffin miestenosasto on muuten denimillisesti todellinen aarreaitta, sillä siellä on joskus ihan älyttömiä kasari-ihanuuksia hehe.

100% cotton. Tuuman mitta on vissiin suurentunut sitten 80-luvun, sillä nämä ovat mulle todella tiukat. Tai ehkä ihmiset ovat lihoneet. Tai ehkä strech on keksitty.

Levi's 501

Wrangler Lia

Wrangler Jax
Ja merkillä on todellakin väliä! En koskaan koskaan koskaan ostaisi enää (joskus rahapulassani olen saattanut sortua ja todeta ne aivan paskoiksi) ginan, henkkamaukan mitä-näitä-nyt-on mukafarkkuja. Eiköhän nuo isoimmat puljut, jotka ovat vääntäneet farkkua viimeiset 150 vuotta tiedä jo mitä ovat tekemässä. Kyllä, omistan joitakin leopardipöksyjä tai värillisiä yksilöitä, mutta ne ovat olleet vain hetken hairahduksia, joiden jälkeen palaan aina takaisin vanhaan kunnon siniseen.

I <3 Selvage ! Jos joku ei tiedä mitä selvage on, niin google auttaa.

Levi's Vintagen selvagea

Leen selvagea
Eräs farkkumaniani (tai riipuvuuteni, ihan miten vain) säälittävin siistein tapaus sattui viime kesänä Roomassa. Reissasin siellä yksinäni, pyörin ympäri kaupunkia toimettomana, kunnes jossakin vaiheessa bongasin Leviksen liikkeen. Ilmastointi, mukavat myyjät (jotka osasivat englantia!) ja Levi's Vintage -osasto pitivät mut siellä rehellisesti kolme ja puoli tuntia, jonka aikana sovitin kaiken mahdollisen, hiplasin joka ikistä siistiä (eli jokaista) vaatekappaletta ja poistuin Levi's Vintage 501XX Selvage Skinny farkkujen kanssa, jotka kustansivat 200 euroa. Plus yksi euro automaattinostosta. Plus 16 euroa postilähetys Suomeen. Jätin ne farkut nimittäin sinne halpishostelliin kiireessä aamulla, kun tuli kiire koneeseen. Rehellisesti itkin niin kauan, kunnes ne tulivat lähipostiin. MÄ ITKIN HOUSUJEN TAKIA YLI VIIKON!

Lee 101S

Levi's 501

Wranglerin farkkurotsi vuodelta nakki. Löysin tämän ala-asteen takkini ja nyt se on täydellinen! (kiitos äiti, minkä kokoisissa vaatteissa olen oikein joutunut kulkemaan??!)


Nudien farkkupaita. Nudie on vähän liian ruotsalainen mun makuun.
Mä tykkään stars and stripesista!

Jarno & Nata
Farkkumyyjänä voin vielä todeta, että pliis olkaa kiltit ja pyytäkää aina myyjältä apua farkkuostoksilla! Myyjä tietää missä, millaiset, mihin hintaan, minkä kokoiset ja miksi juuri sinulle. Luottakaa siihen ammattitaitoon. Mulle maksetaan juuri siitä, että löydän asiakkaalle istuvat housut. Antakaa mulle jotakin hommaa!

Mun tekee pahaa silloin tällöin katsoa, kun jengi valitsee ja ostaa (kaikista neuvoista, painostuksesta ja uhkauksista huolimatta) väärän kokoisia farkkuja. Väärällä koolla tässä tapauksessa tarkoitan AINA liian isoa kokoa. Monet naiset eivät edes uskalla sovittaa pienempää kokoa, kun "emmää näihin kuitenkan mahdu ja jos mahdun niin jenkkakahvat tursuaa joka puolelta". FARKKUJEN EI KUULU OLLA VIELÄ KAUPASSA MUKAVAT! FARKUT EIVÄT OLE LEGGINGSIT! Taistelkaa sen napin kanssa! Hikoilkaa siellä sovituskopissa! Kiroilkaa ja rukoilkaa! Kaikki farkut venyvät, eniten vyöräröstä ja reisistä. Olen kuullut niin usein, kuinka farkut "roikkuu ja lörpöttää", pussittaa takapuolesta ja valuu haaroista, niihin tulee munapussi tai ne lihottavat. Kai nyt, koska ne ovat liian isot!

Levi's 501 & Levi's 555 :sta leikatut farkkukalsarit kesäks. Kirppareilta löytyy halvalla ja väri on täydellinen!

Kyllä, löytyy myös farkkukassi. Kiitos Cartsu, mäkin sua!
Anteeksi kovasti, jos tämä postaus kuulosti moraalisaarnalta, ärsyttävältä avautumiselta tai hirveältä hiillostukselta kaikkine huutomerkkeineen. Niin sen olikin tarkoitus olla, haha. Minä en osaa puhua farkuista, denimistä, selvagesta tai mistään sinisestä, missä on punainen lappu, nahkapatchi tai tikkaukset takataskuissa neutraaliin sävyyn. Monet ihmiset harrastaa, no, mitä nyt harrastaakin hevosista postimerkkien keräilyyn, mutta tämä on mun harrastus. Ja työ. Ja opiskelut. Ja intohimo. Ja rakkaus (Sori Jarski! Ei ole sulta pois!). Onko siellä päässä samanlaisia fanaatikkoja, vai olenko oikeasti yksin taistelemassa leggingsien vallankumousta vastaan?

EDIT: Älkääkä vain peskö farkkujanne! Kyllä tuuletuksella pitäisi hajujen lähteä pois (itse haisen tuhkakupille noin muutenkin, joten mua ei haittaa hajut). Mun kaikista farkuista, joita tällä hetkellä omistan, yksiäkään ei ole pesty koskaan. Yhdet olen kerran kastellut ja venyttänyt mukaviksi päälle. Pesu on tehokas tapa tuhota värit, muodot ja materiaalit. Huuhteluaine on saatanasta. Ja kyllä, napin ei edes tarvitse mennä vielä kaupassa kiinni, mikäli siihen jää sentti tilaa. Itse muutenkin aika usein täällä kotisohvalla ajan uusia housuja sisään (tämä ei ole vitsi), siivous uudet farkut jalassa on myös kätevä (silloin hikoilee ja farkut venyy). Jos haluaa säästää vaivan, niin kastelkaa housut ja venyttäkää märkänä päällä. Tällä hetkellä yhdet uutukaiset (kyllä nappi menee kiinni, mutta vyötärön korkeus juuri lonkkaluiden kohdalla epämukavasti) kuivumassa saunassa, sisällään pari vuosikertaa Aku Ankkaa, hiuslakkapulloja ja Tigin shampoota. Huomenna ne onkin sitten täydelliset.

Tunnisteet:

52 kommenttia:

17. huhtikuuta 2011 23.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kerro millä keinolla mä pääsen noista kakskaseista ja kaksyseistä tollasiin mittoihin ku sää?

 
17. huhtikuuta 2011 23.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse yritän venyttää farkkujen ostamista viimeseen asti, koska niiden sovittelu on aina silkkaa tuskaa. Haluisitko jakaa lisää neuvoja, miten löytää oikeasti hyvät farkut? :)

 
17. huhtikuuta 2011 23.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Mulla kiinnostais kans tietää aivan simona, millä ihmeen keinolla oot päässy tuohon sun nykyiseen farkkukokoon?:)

T. Kaksysi

 
18. huhtikuuta 2011 0.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joo, farkkupostaus olis superkiva! :) Pyynikki on niin kaunista aluetta täällä Tampereella melkein kateeksi käy!

 
18. huhtikuuta 2011 0.17 , Blogger Nata kirjoitti...

anonyymi & kaksysi: kaks sanaa, lopetin viinanjuonnin. ihan oikeesti. sitä ei edes tajua ennen kuin sen lopettaa, kuinka paljon se lihottaa, turvottaa, kuinka kalliiks se tulee ymsyms. samalla katoaa myös yölliset kebabit ja darrapitsat. energiaa riittää vkloppuisin esim kävelylenkkiin tai salitreeniin. mitään muuta ruokavaliossani en ole muuttanut. syön vieläkin aika epäterveellisesti, mutta voitte laskea paljonko laihdutte jos yks desi lonkeroo/sidukkaa/kaljaa on noin 50 kaloria ja pitsa/hamppariateria kello 05:00 1100 kaloria. (yks puolen litran pullo tekee 250 kaloria, juot noin 10 annosta illan aikana = 2500 kaloria! eli yli päivän tarpeen! siihe päälle viikonlopun pari pitsaa, kaikki yhteensä melkein 5000 kaloria) yks rasvakilo kropassa on 7000 kaloria. näin ollen mikäli jättää 6 kännikertaa väliin, laihtuu 4 kiloa, näin karkeasti. ja laihtuu vielä enemmän, kun sen sunnuntain darrapäivän käyttää johonkin hyödylliseen, esim liikuntaan. simple as that.

anonyymi: menet kauppaan, kysyt heti myyjää apuun "moi. tarvitsen sellaiset ja sellaiset farkut/tarvitsen farkut" "mun koko on x/en tiedä mun kokoo" myyjä osaa usein arvioida. sovitat maksimissaan 5 paria, kaikki on todennäköisesti ihan ok, valitset parhaat päältä, maksat, se oli siinä. suosi sellaisia kauppoja, joista saa farkkujen kanssa palvelua, eli esim. carlings, jc. suurimmilla ketjuliikkeillä ei ole ole resursseja palvella kaikkia, lopputuloksena paskat farkut. sovittelu on tuskaa silloin, kun mikään ei mene päälle, joudut vetää omat housut takas jalkaa ja ramppaa edestakasin hakemassa lisää kokoja jne. kun myyjä kiikuttaa sulle sovariin muutaman parin hyviä housuja/lisää kokoja ei mikään ole tuskaa, vaan itse asiassa ihan mukavaa :) rohkeasti vain siis nykimään myyjiä hihoista!

 
18. huhtikuuta 2011 0.20 , Blogger Nata kirjoitti...

anonyymi: tuossa yläpuolella tollanen karvalakkimalli "näin löydät hyvät farkut" ja pyynikki/pispala on ihania!

 
18. huhtikuuta 2011 0.23 , Blogger Nata kirjoitti...

anonyymi & kaksysi: ja haluan siis vielä korostaa, että tämä toimi minulla, koska mulla ei ole lantiota! vaikka rasvakerros olis kuinka ohut tahansa, niin ei se 24 mee päälle, jos lonkkaluut tulee vastaan. siks niitä kokoja onkin tarjolla reilusti :) halusin vain tuoda tämän pointin esille, ettei tuu vaa sellasta mielikuvaa, että kaikkien pitäis muka mahtuu kaksvitosiin! ei todellakaan pidä! :)

 
18. huhtikuuta 2011 0.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

uups.. ei ihme kun mun housut aina lorpahtaa. inhoon farkkujen ostamista kun tuntuu ettei ikinä löydy hyvin istuvia. ehkä ens kerralla vois jopa pyytääkin apua ja sovittaa niitä tiukempia farkkuja :D
kiitti postauksesta! on kiva lukea tekstiä, josta huomaa että kirjoittaja on selkeesti innoissaan ja tietäväinen asiasta :-)

 
18. huhtikuuta 2011 2.45 , Blogger Sinikka kirjoitti...

Sää et tiiäkkään kuinka tää valaisi munki farkkutietoutta! Omistan tasan yhdet farkut, jotka on selkeästi liian isot, vaikka kaupassa tuntuivat hyviltä. Kiitos paljon tästä!

 
18. huhtikuuta 2011 6.54 , Anonymous inspiraatiota hakemassa kirjoitti...

Onko liikaa pyydetty, että laittaisit jotain ennen ja jälkeen kuvia tuosta laihtumisestasi...? Tai tekisit jonkin laihdutuspostauksen?

 
18. huhtikuuta 2011 9.37 , Anonymous Neely kirjoitti...

Olet niin oikeassa tuossa farkkujen osto asiassa, aina kunnon liikkeeseen ja myyjä avuksi. Nopeimmillaan olen ostanut farkut n. 10 min. sovituksineen, itse ährätessä aikaa olisi mennyt n. tunti=). Myyjä keräili n. viidet farkut, joista nopeasti sovittelin parhaat (kaikki olivat ihan sopivia). Jostain merkistä tiedän jo itsekin mikä koko on hyvä, mutta jos haluaa yhtään kokeilla mitään erilaista, niin ehdottomasti myyjä paikalle!
Sori, vähän pitkä sepustus... itse myös rakastan farkkuja, yhäkin, pitäisi varmaan jo pukeutua hieman "seesteisemmin";). Tai sitten ei...

 
18. huhtikuuta 2011 9.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei tää on oikeesti jotain telepatiaa, koska eilene mietin nukkumaan mennessäni näitä sun postauksia ja tulin siihen tulokseen että Dnä on Denim. Olinko oikeassa vai oikeassa? :) Ja tosta saa vähän huonon kuvan, kun "annat kaikki sun suuret koot siskolles"... murr.

-Anaboli

 
18. huhtikuuta 2011 10.46 , Blogger Nata kirjoitti...

anonyymi: mutta hei, jos yhtään lohduttaa, et todellakaan ole ainoa! suomalaisille tuntuu olevan muutenkin kynnys pyytää apua missä tahansa kaupoissa :D eli ens kerralla vaan häiriköimään myyjiä!

sinikka: exactly! jos ne tuntuvat kaupassa hyviltä, ne ovat liian isot! napin kuuluu mennä just ja just kiinni, vyötärö saattaa nimittäin venyy parhaimillaan (matskusta riippuen) sen 10kin senttii. ole hyvä!

inspiraatiota hakemassa: mul on kaikki vanhat kuvat toisella koneella, oon miettiny muutenki teidän höhöh ilahduttamista jollai iha karseilla kuvilla, joten sit ku on aikaa, vois kaivella vähän kovalevyä :D

neely: niinpä! ja kokohan vaihtelee merkistä toiseen aika paljonkin (esim leet on aina vähä isompia, kun taas esim acnella on aika pieniä kokoja) oot tehny kaiken ihanan oikein! :D

ana: hahahah juu ne "suuret" kaksseiskat :D olit oikeassa!!!! tunnet mut liian hyvin <3

 
18. huhtikuuta 2011 11.08 , Blogger kirsi kirjoitti...

Täällä toinen farkkumyyjä, jonka mantra sovituskopissa ähkivälle asiakkaalle on Ota-niin-pieni-kuin-päälle-menee. Ja ei kyllä kukaan ole seitsemän vuoden urani aikana tullut valittamaan, että ne eivät olisi löystyneet niin kuin lupasin! :)

Muutenkin on ihan mahtavaa, kun ihmiset yleensä tulevat farkkuostoksille ennakko-oletuksena että se tulee olemaan ihan täyttä helvettiä, mutta myyjän avustuksella usein sitten löytyykin useammatkin sopivat enintään vartissa. (Riippuu tietysti kulloisestakin valikoimasta, kaikkea ei ole aina tarjolla.) Ehkä denimin kannalta huolestuttavin juttu tällä hetkellä on farkkuleggarit, jotka eivät maksa juuri mitään ja joita käytetään farkkujen tilalla. Sen jälkeen ihan oikeat farkut tuntuvat monesta aika kovan hintaisilta, vaikka ne ovatkin jokaisen pennin arvoiset ja ihan eri tavalla kestävät.

 
18. huhtikuuta 2011 12.37 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus, musta tuntuu että koin jonkun valaistuksen tätä lukiessani ja nyt vihaisena mietin vaatekaappini kymmeniä ja taas kymmeniä halppisfarkkuja ja väärän kokoisia itse valittuja reppanoita, joita ei edes päälleen voi pistää, kun yhdetkään ei istu kunnolla. Surullista. Ehkä ens kerralla tajuan jo pyytää apua!:)

 
18. huhtikuuta 2011 12.38 , Blogger lili marlee kirjoitti...

voi luoja inhoan farkkujen ostoa. johtuu varmaan siitä että en ehkä ole koskaan vaan käynyt _oikeassa_ farkkukaupassa... Vielä koittaa se päivä! >:)

 
18. huhtikuuta 2011 13.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Otan aina niin pienet farkut kuin vaan päälle mahtuu, mutta silti ne venyvät liian isoiksi. :< Pitäisiköhän alkaa valitsemaan farkut jotka eivät mene kiinni, sitten hippaloida niissä kotona sepallukset auki niin kauan että ne ovat venyneet sopiviksi? :'D

 
18. huhtikuuta 2011 13.18 , Anonymous tiuku kirjoitti...

legginssit on pyllystä.
farkkutytöt (ja -pojat) forever!! <3
onko mitään paremman näköstä ku pesemättömät, hyvin istuvat tummansiniset farkut täydellisillä takataskuilla. lääh.
mutta joo ymmärrän myös leggarityttöjä, jos ei oo helppo farkkukroppa, ni vissiin farkkujen ostaminen on seki pyllystä.

 
18. huhtikuuta 2011 14.11 , Anonymous nolo fani kirjoitti...

hei joo, mua itkettää farkut. oon farkut ja tennarit -mimmi henkeen ja vereen, mutta muutaman kilon pulskistumisen jälkeen päälle päätyy enää vaan hameita ja mekkoja. ei sillä, että hameissa/mekoissa mitään vikaa ois, tunnen oloni vaan kotoisammaksi farkuissa.

mun ongelma on siis lähinnä se, että siinä missä peppu ja keskivartalo on vielä aika lähellä entisiä mittoja, reidet on ottanu aika pahasti turpaansa noiden kilojen kanssa. eli farkut, jotka menee just ja just mun pullareisistä päälle (entisenä dieselin kantiksena tungen itseni pienimpiin mahdollisiin pöksyihin), on ihan liian isot pepusta, selästä ja vyötäröltä. tulee munapussi ja peppulerppa, enkä mä nyt semmosia farkkuja sit rupee ostaa.

mulla on tällä hetkellä yhdet ainoat farkut, puolitoista vuotta vanhat GT:n parinkympin hätävarat. nehän on sitten käytössä kuluneet puhki, joten nyt mulla ei oo yksiäkään farkkuja! :( duuniin kuitenkin tarviin farkkuja, kun siellä ei saa hameessa olla. edessä taitaa olla siis taas masentava farkkuostosreissu näiden pullareisien kanssa...

 
18. huhtikuuta 2011 14.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jos niitä farkkuja ei saa pestä, niin miten saa hajut pois? ihan kuin tuuletus muka auttaisi.

 
18. huhtikuuta 2011 14.48 , Anonymous postcards kirjoitti...

ooh rakastan farkkuja. valitettavasti just edellisten kohdalla otin sitten kuitenkin liian ison koon.. ois pitäny ottaa se vieläkin epämukavampi ja pienempi :D nyt oon jumiutunu farkkuleggingseihin (jotka siis erehdyttävästi näyttää hyvin ohuilta farkuilta, ei sellasilta liruilta "farkku"kalsareilta) koska niissä on yleensä tarpeeks kapeet lahkeet mulle. mulla on hyyyvin kapeat nilkat ja yleensä kaikki pillifarkut on silti liian löysiä mun makuun, ei mee hyvin nilkkureiden sisään jne.

mut täytyy todeta et carlings ja jc on mahtipaikkoja ja rakastan yleensä ottaen palvelua nois putiikeissa. ♥

 
18. huhtikuuta 2011 15.01 , Blogger Linda kirjoitti...

kysymys; oon kuullu, ettei farkkuja sais pestä yliusein. pitääkö tää huhu paikkansa?
ite - myöskin liian suurten ja lököttävien farkkujen omistajana - PESEN farkkuja yliusein, koska sit ne on taas kuivana ekat 10min (ennen istumista) täydelliset.

 
18. huhtikuuta 2011 15.54 , Blogger Nata kirjoitti...

kirsi: oon niin samaa mieltä! farkkuleggarit ei ole farkut. ei se hinta, mut se fiilis niissä, on kuulemma niin mukavat. kyllä farkutkin ovat mukavat, kun niitä on pari viikkoa pitänyt

anonyymi: usko mua, et todellakaan ole ainoa! yhdet hyvät farkut on todellakin sijoitus, ja maksaa itsensä nopeasti takaisin.

lili marlee: toi on niin totta! kun on kerran ostanut yhdet hyvät, sopivat farkut helposti myyjän avulla ni ei oo kyl paluuta rutkufarkkuihin

anonyymi: muokkasin tohon postauksen loppuun kohdan ihan vain sinua varten. eli kyllä, osta ihmeessä. kyllä ne venyvät. ei ole sellaisia farkkuja jotka ei venyisi!

tiuku: niinpä, aaah. nykyään farkkuja on tosin niin monenlaisia, toista oli 80-luvulla kun kaikkien piti mahtua 501:iin. :D

nolo fani: mä sinuna testaisin kunnon strech-farkkuja. niissä yleensä antaa matsku sen verra hyvi periks, et varmasti menee reisistäki (jos siis et ole vielä kokeillu, esim leviksen curve id-malliston bold curve vois olla sun juttu, niissä kun on reisissä tilaa, mut vyötärö on suhteessa pieni)

anonyymi: meillä tuuletetaan kaikki farkut joka käyttökerran jälkeen ja onpahan lähteny tuuletuksella myös jarskin treeniksen perunakellarihajut kaikista vaatteista joka kerta

postcards: farkkuleggarit sopii mun mielestä hieman eri tarkoitukseen, kuin oikeet farkut. esim jotkut ohkaset, pitkät sifonkipaidat näyttää niiden kanssa paremmilta, kun ei ole vyötärölenkkejä yms alla häiritsemässä.

linda: pitää paikkaansa, laitoin editin tohon postaukseen. ja ylipaljon on mun mielestä ainakin jo yksi kerta :D mä en koskaan pese farkkujani! varsinkaan mitään tummia tai mustia. vaaleat saatan kerran vuodessa heittää pesukoneeseen. toisaalta, mul on sen verra valinnanvaraa ettei kovin usein tuukkaa pidettyy tiettyjä housuja, ni ei kerkee likaantua. ja pesu ei tod kutista farkkuja. just ninku sanoit, ekat 10 minsaa :D

 
18. huhtikuuta 2011 16.07 , Blogger tuuli- kirjoitti...

Farkut on ykköset! hameita en osaa käyttää (poikkeuksena joskus mekkoja), leggareita omistan/olen omistanut ikinä tasan yhdet ja nekin on farkkuleggarit:D Mun mielestä hyvistä farkuista kannattaa maksaakkin. Harmittaa kun nykyään ei juuri oo rahaa niin paljoo, mut bongailen laatufarkkuja nettihuutokaupoista ja kirppiksiltä:)

 
18. huhtikuuta 2011 16.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mun on niin vaikee löytää hyviä farkkuja :( 155cm kokonaispituutta, suht leveä lantio ja pienet pohkeet ja tuntuu että kaikki näyttää päällä aina ihan tyhmältä!

 
18. huhtikuuta 2011 17.34 , Blogger Nata kirjoitti...

tuuli-: eli sul on sama homma ku mulla! omistan kaks mekkoo ja yhen hameen hehhe :D leggareita yhdet, jotka oon saanu lahjaksi (ei oo ollu käytössä jostai syystä). mul on onneks henksualet, mut maksan iha mielelläni farkuista.

anonyymi: jc:lla on ainakin lyhennyspalvelu ja esim wranglerit on vähän lyhkäsemmät ku muut, niitä meillä on täl hetkellä jopa pituudella 30. kantsii vaa sovitella iha rohkeasti, koska eipä farkut näytä miltään pöydällä makaessaan, vaan saavat muotonsa juurinkin ihmisestä :)

 
18. huhtikuuta 2011 17.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

todella hyvä postaus =)
mulla on ongelmia pohkeiten kanssa kun tykkään suht suorista/pilleistä farkuista mutta on sen verran pohjetta että on vaikeeta löytää sellaisia jotka menis nätisti päälle eikä näyttäs siltä et saumat paukkuu...=/
nasu86

 
18. huhtikuuta 2011 18.58 , Blogger suolakurki kirjoitti...

Kiitti kaunis, mukava blogi lukea, kivaa ajatuksenjuoksua, sellasta huoletonta ja rentoa. Etenkin tää farkkupostaus anto paljon uutta=)

 
18. huhtikuuta 2011 19.33 , Blogger Nata kirjoitti...

nasu86: itse asiassa, mullaki on pohjeongelma! harrastin nuorempana yleisurheiluu/juoksua ja pohkeet on jalkojen isoimmat osat! wranglerin lia -malli on mulle sellanen, joka on just jotakin suoran ja pillin väliltä, eli ei kiristä pohkeista. kantsii myös testailla jotakin tosi venyviä strecheja

suolakurki: jees ihanaa kuulla! kiitos! farkut on ni lähellä sydäntä et jos yksikin ihminen onnistuu mun neuvoilla itelleen hyvät housut löytää, niin mission accomplished :D

 
18. huhtikuuta 2011 20.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

okei kiitos vinkistä mulla on pohkeet osaksi äidiltä peritty ja se että pyöräilin joka paikkaan n.15 vuotta auttoi asiaa...yksi mies on todennu mulle että hän ei oo ees miehillä nähny nii isoja pohkeita....thanks man =D
nasu86

 
18. huhtikuuta 2011 21.24 , Anonymous nolo fani kirjoitti...

hei jihuu, löysin farkut! :D
kyllästyin tohon vitun pasaatituuleen, joka tampereella puhaltaa, pyöräiltyäni koko päivän hameenhelmat korvissa, joten tein täsmähyökkäyksen molempiin carlingseihin. kotiin lähdin sormet verillä, kassissa upouudet nudie high kait 27/32. voitto! (jouduin pyytämään kivoilta myyjiltä vähän laastaria, kun mun sormet oikeasti vuosi verta...)

mä muuten kokeilin niitä curve id:n demi curveja kakskutosina, olisivat olleet täydelliset, jos oisin etsiny matalavyötäröisiä. :)

 
19. huhtikuuta 2011 2.34 , Anonymous katja kirjoitti...

ei perkele.. pauhasin just tyttöystävälle, että on pakko heittää farkut pesuun kun ne on taas venyneet kamalan näkösiksi ja se käski mut tänne lukemaan tän postauksen! susta tuli mun uus farkkujumala! taidan tehdä seuraavalla tampereen reissulla täsmäiskun carlingsille ja kiduttaa myyjät hengiltä farkkukriteereilläni (pitää olla niin kapeet lahkeet ja reidet että soi päällä mutta takamuksen pitää ja kuuluu lököttää just oikein):-D toistaseks mä oon löytänyt yhdet sellaiset farkut ja niissä on kaikki muu pielessä (liian suora lahje, liian vaalea harmaa, mustaa maalia koska fiksuna likkana maalasin ne byysat jalassa)! sait itelles musta niin vakkarilukijan tän postauksen jälkeen. aamen!

 
19. huhtikuuta 2011 8.09 , Blogger Nata kirjoitti...

nasu86: joo kuulostaa hyvin tutulta! ihan sama homma täällä!

nolo fani: high kait mustina vai tummansinisinä? ne siniset nimittäin kuumottaa itseäni todella paljon! :D pitkiä kilometrejä sitten vain ja kerro mitä oot mieltä ku oot ehtiny pitää hetken!!

katja: juuri näin! olen ehkä joskus kauan itsekkin sanonut näin kauan kauan sitten D: toi lököttävä takamus kuulostaa sellaiselta, että ne on jo hetken ollu käytössä, yhdetkää pillifarkut ei nimittäin roiku heti ainoastaan takamuksesta. ite ostin just sellaiset poikaystäväfarkut, mis on tosi kiree puntti, mut niis on kyl reisissäkin tilaa. ja tervetuloa vain hei lukemaan! mahtavaa!

 
19. huhtikuuta 2011 11.04 , Anonymous nolo fani kirjoitti...

tummansinisinä! ne mustat himotti myös, mutta oon nähny haaveunia täydellisistä tummansinisistä farkuista monen mustan vuoden jälkeen. ja onhan ne makeet!

 
19. huhtikuuta 2011 11.46 , Blogger Nata kirjoitti...

nolo fani: JES! supersiistiä! eli nyt olen siis virallisesti sulle kateellinen :D

 
19. huhtikuuta 2011 14.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

High Kait ja Long Johnit on kyllä huippujoustavaa matskua. Hyvää vieroitusta farkkuleggareista. Ja itkin melkein onnesta, kun päälle mahtui kakskutoset! Siis kakskutoset!!!!

 
19. huhtikuuta 2011 15.36 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oih, olen jäänyt aivan koukkuun tähän blogiin. Haluisin itsekin ns. oikeat farkut, mutta aina jännittää tuumakokojen riittävyys, kun perus-lindexkappahlissakin ostaa 44 kokoa :( Jos nyt näin internetissä uskaltaisi kysyä, minkä tuumaisia edes kannattaisi lähteä kokeilemaan tai tehdäänkö niin isoja ja mistä oikeasta farkkukaupasta kannattaisi kysellä?

Ja ihanaa kun olet jaksaillut vastailla kommenttilaatikkoon :)

 
19. huhtikuuta 2011 18.38 , Blogger Inka kirjoitti...

Ihana postaus :) Herättää kauhean himon panostaa oikein istuviin laatufarkkuihin! Viimeistään syksyllä sitten jotkut täydelliset tummat farkut :) Mulla kyllä tuottais vaikeuksia pystyä sanomaan myyjälle että millaiset haluan... se on niin farkkuyksilöistä kiinni!

 
19. huhtikuuta 2011 18.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun sisko suunnittelee nuita Levi'sin farkkui 8) tykkään sun blogista iha hirmuna, jatka samaan malliin :)

 
19. huhtikuuta 2011 19.03 , Anonymous r kirjoitti...

Mitä mieltä oot hm:n tummansinisistä skinny farkuista? Mulla on itellä niitä varmaan 7 paria ja oon tykästyny hinta-laatusuhteeseen. 39.95e :D Harmittaa vaan, kun äsken jouduin ostaan koon isommat farkut sitten 2006vuoden. Piti saada farkkuihin sukkahousuvaraa. :D

 
19. huhtikuuta 2011 20.48 , Anonymous jenny kirjoitti...

Monenko kilon pudotuksella pieneni farkkukoko noin paljon? Mä olen pienentynyt tähän mennessä yhden tuumakoon, kakskasista kaksseiskaan 5 kilon pudotuksella :D:D Not fair!

 
20. huhtikuuta 2011 18.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Täällä on yks farkkuriippuvainen, Rakastan farkkuja, farkkuhameita, farkkumekkoja, tiukkoja farkkuja, löysiä farkkuja, farkkucapreja, farkkushortseja, kuluneita farkkuja ja uusia farkkuja! omistan kans aivan liikaa farkkuja ja hyvä ettei itku pääse kun jostain farkuista pitää luopua, eikä niistä kyllä luovuta ennen kuin ne kirjaimellisesti ratkeaa haaroista kahtia. piste.

 
20. huhtikuuta 2011 22.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

LOISTAVA POSTAUS!
thank you!
haluun farkkuostoksille nyt heti.

 
22. huhtikuuta 2011 17.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Wau! Nyt tuli paljon tarpeellista tietoa. Itse olen noin kokoa 24-25 ja voit kuvitella kuinka hyvin Oulusta nuilla lukemilla farkkuja löytää. Ainoa kauppa josta löydän oikean kokoisia farkkuja on Fiorella, sieltäkin yleensä ostan housut vain siksi että ne ovat sopivat, vaikka ne eivät kovin mahtavat muuten olisikaan. Pitääpä käydä kesällä etelemässä tutkimassa kauppoja, niin turhauttavaa kun ei tarpeeksi pieniä housuja meinaa täältä löytyä.

 
23. huhtikuuta 2011 8.44 , Blogger Nata kirjoitti...

anonyymi: hehe onneks olkoon! ja kaikki ei tajuu et farkuista tulee ihan yhtä mukavat ku leggareista!

anonyymi: sinuna testailisin 32 tai 33 kokosia, ihan varmasti mahtuu päälle jos strechiä on tarpeeks, voi olla et joutuu ottaa pienempääki. jclla on noita kokoja ainaki kaikista crockerin farkuista ja leviksen curve idlla tietääkseni myös!

inka: sinuna ensin käppäilisin myymälän läpi, pistäisin merkille kaikki hienot housut. sitten vaan myyjältä apua ja niistä hienoista yksilöistä sovittelisit myyjän kanssa kokoa oikein!

anonyymi: systeris on onnenpekka! kiitos!

r: niin no. aleista saa merkkifarkkuja tolla hinnalla (vink vink juhannusaleista kantsii farkkuja ostaa, koska kesäks porukka ei osta housuja joten kokojan pitäs olla) ja toi sukkahousuvara on mulle kirosana! kyl sukkikset, jotkut 40 den mahtuu oikeen kokosiinkin farkkuihi. sen takii talvella on aina hirvee lumiukko-olo ku on monta kerrosta ja kaikki vähän liian isoja.

jenny: et oo varmaa vaa testannu tarpeeks pienii! ens kerral ku meet kauppaa ni otappa läpällä kokoa pienemmät ja koita saada ne jalkaan!

anonyymi: hyvähyvä :D ollaa samiksii!

anonyymi: kiitti! mäki haluun!

anonyymi: ehdottomasti ens reissulla tsekkaat! ja siis täh, eiks oulussa oo jc/carlingsia??? nyt heti viestii eteenpäi!

 
2. toukokuuta 2011 20.06 , Anonymous Lore kirjoitti...

leviksen 555 on taivaallinen. Mä käytin yhdet superlöysiksi kuluneiksi vaaleiksi ja reikäsiksi ja käytän niitä yhä mutta vain kotona. Niissä on hyvin vähän enää farkkua edes jäljellä haha..uffista etsiskellyt uusia mut ei oo tullut vielä vastaan.

 
11. toukokuuta 2011 16.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mut eiköö niihin farkkuihin tuu polvipusseja:O miten ne saa tuulettamalla pois

 
12. toukokuuta 2011 1.15 , Blogger Nata kirjoitti...

lore: 555 rulaa!

anonyymi: ei tuu polvipusseja kun on oikean kokoset farkut!

 
4. elokuuta 2011 0.47 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulla farkut kuluu aina haaroista niin, että lopulta nivusissa ihan haarasauman vierellä on parhaassa tapauksessa molemmilla puolilla repeämät. Tän takia oon harmillisen vähän viittiny farkkuihin panostaa. Kerro nyt farkkuihmisenä mistä ihmeellinen kuluminen johtuu (kun en tosiaan ainakaan kaveripiirissä ole yksin ongelmani kanssa) ja miten sen voi välttää!

 
4. elokuuta 2011 18.12 , Anonymous rusettimekkoinen tyttö kirjoitti...

Hahah! Itse myit mulle mun normaalia tuumakokoa suuremmat farkut muutama viikko sitten ;) mutta joo, ne on ne superkorkeet Dr. Denimit joten kuolisin niihin jos ne ois pienemmät (ehkä, 26'' ei ollu). Oon vähän kauhun sekaisin tuntein niitä pitäny ettei ne vaan lörpsähtäs, mutta luulen et ne pienemmät ois oikeesti ollu liian tukalat. No worries, lihon aina talvella. Sun työkaveri sai kuulemma hyvät naurut kun kerroin tämän totuuden suureen ääneen. Mut loistoblogi, löysin tän Idan linkkauksen kautta!:) Kerranki jollain on oikeesti sanottavaa eikä vain uusia nelly.comin rytkyjä...

 
5. elokuuta 2011 13.11 , Anonymous una kirjoitti...

kiitos kaunis farkkupostauksesta jonka oon lukenu varmaa jo viidesti läpi :D ite en omista ku ehkä öäh kymmenet farkut, joista yksiä pidän lähes koko ajan. nää on semipienet, pussittaa mun makuun just sopivasti ja on täydelliset <3 harmi vaan että nää on jotku kappahlin........mut oli nää sentää second hand, että kyl nää on kestäny ainaki mun kolme käyttövuotta plus sen edellisen tyypin käyttämiset. oon tuskaillu ku perse kaupoissa täällä päin on ollu periaatteessa vaan vaalennettuja ja tummansinisiä farkkuja, mutta mun päällä ne kummatki näyttää vähän kyseenalaisilta. menin alkuviikosta jopa niinkin eksoottiseen paikkaan ku maksimakasiini, kiskaisin hyllystä harmaat farkut ja menin sovittaa ja NE OLI IDENTTISET NÄIDEN TÄYDELLISYYSFARKKUJEN KANS!

kyllä mä joku päivä vielä opin pitää ihan normifarkkujaki, mutta ei oo vielä sen aika :D:DD:

mutta nappien kanssa taistelu on parasta, varsinki sitte ku puolen tunnin päästä huomaa sohvan pohjalla et ei piru nää mahtu!

plus sun blogisi on helmi!!

 
5. elokuuta 2011 21.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hmm, kerran olen kysynyt apua helsingin citykäytävän Cartsussa ja toiste en mene myyjän juttusille. Se katseli mua hetken halveksivasti ja sanoi et ei meillä noin ISOJA KOKOJA ole.

Olen ihan normaalipainoinen, mut mulle on siunaantunut leveä lantio.. ja mistä muualta niitä farkkuja saisi kuin farkkukaupasta? JC:stä muistaakseni löytyi sit denimiä mullekin.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu